Kielitaidon nähdään rakentavan pohjan kotoutumiselle ja se on tärkein maahanmuuttajien osaamisen arvioinnin kriteeri lukutaitokoulutuksessa. Luku- ja kirjoitustaidon oppiminen vaatii koulua käymättömältä aikuiselta ajattelumallien, toimintatapojen ja identiteetin muutosta, mutta sen harjoittaminen on monelle koulun seinien sisäpuolelle jäävä ponnistus.
Elokuun Sivistystori-blogissa Päivi Väisänen-Haapanen kirjoitti vapaan sivistystyön koulutuksen tehtävästä edistää hyvinvointia ja lisätä esimerkiksi maahanmuuttajien valmiuksia toimia yhteiskunnassa ja päästä työmarkkinoille. Tehtävällä on erityistä painoarvoa tilanteessa, jossa eriarvoistumiskehitys on herättää huolta ja pakolaisina Suomeen muuttaneiden työllistymisen ja yhteiskuntaan sopeutumisen on erityisen vaikeaa (Helsingin Sanomat 2022).
Tässä kirjoituksessa peilaan vapaan sivistystyön yhteiskuntaan integroitumisen tavoitteita kysymyksiin, joita Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) meneillään olevassa Maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksen arvioinnissa on noussut aineistonkeruuvaiheessa mieleeni. Arvioinnin kohderyhmänä ovat olleet luku- ja kirjoitustaidottomina Suomeen muuttaneet aikuiset.
Arvioinnin tulokset ja suositukset julkaistaan 19.12.2022 klo 9–11 kaikille avoimessa webinaarissa. Linkki löytyy arvioinnin verkkosivuilta ja tiedottamista voi seurata Karvin somekanavissa tunnisteella #MaahanmuuttajienLukutaito.
Missä määrin luokkahuone ja tekninen lukutaito ovat aikuiselle luku- ja kirjoitustaidottomalle ihmiselle ovi oppimiseen, yhteisöön ja yhteiskuntaan?
Koulussa käyminen on suurimmalle osalle arvioinnissa haastatelluista opiskelijoista keskeinen arkea ja psyykkistä hyvinvointia ylläpitävä tekijä. Samalla se on usein ainoa kodin ulkopuolella tapahtuva arjen rutiini ja paikka, jossa harjoittaa kielitaitoaan. Käymistäni keskusteluista opiskelijoiden kanssa jäi vaikutelma, että kielitaidon ja muun osaamisen kehittäminen tapahtuu pitkälti ilman kiinteää sidosta koulun ulkopuoliseen toimintaan ja sosiaalisiin ryhmiin tai työelämään. Suurin osa opetuksesta tapahtuu varsin perinteisin menetelmin luokkahuoneessa.
Asetettaessa integroitumiseen liittyviä tavoitteita, on tärkeää tunnistaa, millainen suomalainen yhteiskunta on ja miten sen piirissä on mahdollista harjoitella suomen kieltä, rakentaa sosiaalisia suhteita ja väyliä työhön.
Suomalaista yhteiskuntaa voisi luonnehtia muun muassa seuraavasti:
- Luku- ja kirjoitustaito on edellytys yksilön itsenäiselle toiminnalle suomalaisessa yhteiskunnassa. Sitä myös pidetään itsestäänselvyytenä. Arjen toiminnot, kuten ruokakaupassa käyminen tai julkisen liikenteen käyttäminen edellyttävät kykyä lukea ja tulkita automaattien ja digitaalisten sovellusten ohjeita itsenäisesti ja toimia niiden mukaisesti.
- Suomi on palveluiltaan pitkälle digitalisoitunut maa, jossa suullista kielitaitoaan voi yhä harvemmin harjoittaa arjen vuorovaikutustilanteissa. Kasvokkaiset kohtaamiset ovat kuitenkin usealle opiskelijalle olleet se tapa, jolla he ovat oppineet uusia kieliä.
- Suomalainen yhteiskunta on yksilökeskeinen. Rakenteiden ja palveluiden kehittämisen lähtökohtana on yksilö, hänen tarpeisiinsa vastaaminen ja osaamisensa kehittäminen. Samalla myös vastuu on tuotu yksilölle, jonka on itse osattava sekä tunnistaa tarpeensa että tiedettävä, miten toimia, jotta voisi niitä tyydyttää. Yksilökeskeisyys on läsnä myös oppimiskäsityksessämme ja tavassamme nähdä tavoitteita asettava, itseään alati reflektoiva yksilö osaamisen kehittämisen keskiössä.
Koska yhteiskuntamme perustuu yksilön itsenäiseen kykyyn hankkia ja soveltaa tietoa, on ymmärrettävää, että myös lukutaitokoulutuksen toteutuksessa ja opiskelijoiden osaamisen arvioinnissa painottuu teknisen luku- ja kirjoitustaidon hankkiminen. Tämän ajatellaan luovan pohjan kaikelle muulle. Haasteeksi muodostuu kuitenkin se, että tavoitteen saavuttamiseksi ihmisten tulisi omaksua lyhyessä ajassa uusi tapa ajatella, toimia ja oppia. Siksi suomalaisen yhteiskunnan tunnuspiirteiden hahmottamisen lisäksi koulutusta kehittävien olisi pyrittävä tunnistamaan ne edellytykset, jotka erilaisesta – usein yhteisöllisestä – kulttuuripiiristä tulleella, heikon koulutustaustan omaavalla aikuisella on muuttaa koko siihenastisen elämänsä aikana muotoutuneet tavat elää ja oppia.
Koska ihmiset, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kartoittaa tietoperustaansa lukemalla itsenäisesti, ovat tottuneet olemaan muiden kertoman varassa ja ulkopuolisten tahojen tekemät päätökset ovat määrittäneet elämää, käsitys minästä omaa elämää ohjaavana itsenäisenä toimijana on hauras. Länsimainen, tavoitteita asettava ja niitä kohti tietoisesti pyrkivä oppijaidentiteetti on hahmona tuntematon. Asioiden merkityksellisyys ei rakennu kirjallisen kielen maailmassa, vaan käytännön tekojen ja yhteisön näkökulmasta havaitun maailman kautta. Lukutaitokoulutuksen opettajat kertoivat arvioinnissa, että ”ensin opetellaan oppimaan ja vasta sen jälkeen voidaan alkaa harjoitella kieltä”. Mutta onko aikuisen ihmisen mahdollista oppia oppimaan ja rakentaa oma identiteettinsä aivan uudella tavalla ja kuinka mielekästä on edellyttää sitä?
Miten voisimme koulutuksen keinoin tukea niiden keinojen löytymistä, joiden avulla yhteisöllisesti ja toiminnallisesti oppivat aikuiset voivat elää aktiivista ja mielekästä elämää suomalaisessa yhteiskunnassa?
Vastikään julkaistun Vapaan sivistystyön tiekartan 2030 introssa kysytään, onko kaikilla kansalaisilla yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla osallisiksi jatkuvan ja elinikäisen oppimisen ekosysteemiä. Jotta voisimme tukea lukutaitokoulutuksen opiskelijoiden osallisuutta, tarvitsemme koulutuksen suunnittelun tueksi kehityspsykologista näkemystä aikuisen ihmisen oppimisesta. Lisäksi tarvitsemme sosiaalipsykologista ja kulttuuriantropologista ymmärrystä eri kulttuuripiireissä sosiaalistumisen vaikutuksesta tapoihin omaksua uutta ja muistaa oppimansa. Voimme olla mahdottoman edessä, jos asetamme tavoitteeksi, että kahteen vuoteen supistuneen kotoutumisajan aikana aikuisiällä maahan muuttaneet oppivat oppimaan, rakentamaan yksilökeskeisen oppijaidentiteettinsä ja toimimaan tavoilla, joihin me olemme lapsesta saakka kasvaneet.
Se, ettei ihminen osaa lukea tai kirjoittaa tai opiskella suomalaiseen tapaan, ei tarkoita, etteikö hän omaisi monipuolista osaamista ja kokeneen aikuisen ihmisen näkemystä elämästä. Opiskelijat kertoivat haastatteluissa kielitaidostaan ja osaamisestaan, jota he ovat hankkineet työelämässä koti- ja kauttakulkumaissa. Tämä osaaminen ei aina ole kirjallisesti todennettavissa, mutta toiminnan ja vuorovaikutuksen tasolla se voi olla olemassa. Kauttakulkumaan suullisen kielitaidon on voinut oppia työelämässä ja yhteinen kieli on sitonut yhteisöön, vaikkei kirjoittaa osaisikaan. Elämän mielekkyyttä on lisännyt tunne oman osaamisen kehittymisestä ja tekemisen merkityksellisyydestä osana yhteisöä. Suomessa sen sijaan on opiskelijoiden mukaan vaikeampaa päästä sisälle yhteisöihin tai löytää työtä. Moni helpoksi työtehtäväksi määritelty asiakaspalvelutyö suomea äidinkielenään puhuvien parissa vaatii virallista, hyvää luku- ja kirjoitustaitoa edellyttävää todistusta, kuten hygieniapassia tai turvallisuuskorttia.
Maahanmuuttajien koulutuspolkuja tarkastelleessa arvioinnissa (Hievanen ym. 2020) koulutuksen järjestäjät ja opettajat pitivät lukutaitokoulutuksen järjestämisen vahvuuksina mm. joustavuutta ja ketteryyttä sekä monipuolisia yhteistyön muotoja. Tämä luo hyvät edellytykset opiskelijoiden integroitumiselle paikallisiin yhteisöihin ja kenties työelämäänkin. Usein yhteistyön aktiivisia toimijoita ovat kuitenkin muut kuin opiskelijat itse.
Ehdotankin, että sekä opetuksen että yhteistyön toteuttamisen keskeiseksi onnistumiskriteeriksi otettaisiin entistä vahvemmin koulutuksen kyky tukea opiskelijoita sosiaalisten verkostojen ja elinpiirin laajentamisessa kouluarjen ulkopuolelle, työhön ja yhteisöihin. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edistäisi ihmisten hyvinvointia ja integroitumista – ja sitä kautta edellytyksiä oppia tehokkaammin kieltä ja yhteiskunnassa toimimisen käytäntöjä.
***
Hanna Väätäinen (YTM) työskentelee arviointiasiantuntijana Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa (Karvi). Ennen Karviin siirtymistään hän valmensi ja opetti aikuisia maahanmuuttajia aikuisten perusopetuksessa. Hän on toiminut Karvissa useiden maahanmuuttajuutta koskevien arviointien parissa. Hanna kokee tärkeäksi ihmisyyden ja yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkastelun lokaalin sijaan globaalisti ja evolutiivisesti. Ihmisiä yhdistävät ihmisenä olemisen perusperiaatteet kaikkialla. Tässä ajassa merkityksellisintä Hannalle on luontoympäristöjen ja muiden lajien säilyttäminen. Ylemmyydentunto ei tässäkään asiassa johda mihinkään hyvään.
Lähteet:
- Helsingin sanomat 2022. Suomeen tarvitaan uutta väkeä ja paljon. 24.10.2022. Pääkirjoitus.
- Hievanen, R., Frisk, T., Väätäinen, H., Mustonen, K., Kaivola, J., Koli, A., Liski, S., Muotka, V. & Wikman-Immonen, A. 2020. Maahanmuuttajien koulutuspolut – Arviointi vapaan sivistystyön lukutaitokoulutuksesta, aikuisten perusopetuksesta ja ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimusten joustavoittamisesta. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen julkaisuja 11:2020. https://karvi.fi/publication/maahanmuuttajien-koulutuspolut-arviointi-vapaan-sivistystyon-lukutaitokoulutuksesta-aikuisten-perusopetuksesta-ja-ammatillisen-koulutuksen-kielitaitovaatimusten-joustavoittamisesta/
- Vapaa sivistystyö ry 2022. Vapaan sivistystyön tiekartta 2030. Vapaa sivistystyö ry. https://peda.net/yhdistykset/vst/vst/strategia/strategia/vapaan-sivistystyon-tiekartta-2030-final.pdf:file/download/a2f523eee7b5402bd14ab936cf246b90a29bd246/Vapaan%20sivistysty%C3%B6n%20tiekartta%202030%20final.pdf
- Väätäinen, Hanna, julkaisematon. Maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksen arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Arviointi on käynnissä, tulokset julkaistaan loppuvuodesta 2022. https://karvi.fi/maahanmuuttajien-lukutaitokoulutuksen-arviointi-2/
Katso myös aiemmat Sivistystori-blogitekstit:
Loistavasti sanoitettu kolumni! Sain paljon uutta ajattelemisen aihetta. Suurkiitos, Hanna.